tiistai 18. tammikuuta 2011

Maailman kahdeksas ihme, ranskalainen versio


7 Wonders oli ainakin omalla kohdallani yksi viime vuoden kohokohdista pelirintamalla. Ennakkohypetys oli kuitenkin sitä kokoluokkaa, että seurauksena oli perinteisen kyyninen ennakkoasenne. Mutta tämä näppärä pikku peli todisti epäilykset aiheettomiksi ja lunasti paikkansa samantien peliporukassamme, ja onkin siitä lähtien viihtynyt tasaisen varmasti pelipöydällä.
Ja nyt kun sitä taas tuskailee työkiireiden kanssa, ja fyysisen pelipöydän ja -laudan ääreen on taas hankala ehtiä, niin helpotusta tarjoaa 7 Wondersin ranskalainen nettiversio.

Itse ehdinkin jo kaipailemaan verkkopelattavaa versiota, sillä esim. Dominionia on tullut BsW:ssä pelattua aikalailla. Niinkuin edellä tuli jo mainittua, kyseessä on ranskalainen pelisivusto, ja tyypilliseen paikalliseen tapaan, sivuilla ei ole mahdollisuutta valita muuta kieltä. Eihän sitä englantia kukaan kunnon ranskalainen puhu tai käytä vaikka osaisikin.

Päästäkseen pelamaan, sivustolle pitää ensin rekisteröityä, mikä on aiheuttanut monille päänvaivaa. Auttava kielitaito tai aiempi käyttökokemus vastaavista sivustoista auttaa eteenpäin, mutta esim. tilin vahvistuslinkki menee poikkeuksetta roskaposti-kansioon, ja käyttäjäkokemusten mukaan varmistusta voi joutua odottelemaan jopa päiviä. Tämä taas liittyy selkeästi sivustoon toiseen kompastuskiveen, järjettömään hitauteen ja jatkuviin virheilmoituksiin. Palvelun tarjoaja ei joko välitä tuon taivaallista tietoturvasta, tai ei ole osannut varautua tämän suurusluokan trafiikkiin.

Pelit ovat live-pelejä, eli pelejä pelataan muita ihmispelaajia vastaan, teköälyvaihtoehtoa ei ainakaan vielä ole.
Peliportaalissa on muilta saiteilta tuttu chat-systeemi, ja täällä kielen voi vaihtaa mm. englanniksi. Itse pelaamaan pääseminen sen sijaan on tehty turhan kankeaksi. Pelejä voi "perustaa", jolloin voi valita pelaajamäärän, pelisession nimen ja mahdollisesti salasanan, jos haluataan rajoittaa pelaajia esim. omaan kaveripiiriin. Muut pelaajat voivat sitten halutessaan liittyä mukaan, ja peliseuraa voi huudella chat-ikkunassa. Pelejä voi kuitenkin perustaa vain yhden pelin ajaksi, joten joka pelin jälkeen pitää perustaa uusi peli tai liittyä jonkun muun perustamaan peliin. Tämä tuntuu älyttömältä verrattuna esim. BsW:n pelihuone-systeemiin, jossa voi pelata halutessaa useamman pelin samalla kokoonpanolla.
Järjestelmä ei myöskään tarjoa mitään mahdollisuutta potkia pelin kesken jättäneitä pelaajia pois, eikä pelin uudelleen aloittamiseen, josta seurauksena on huima määrä keskeytyneitä pelejä.

Itse pelin verkkosovellus on kuitenkin toteutettu mainiosti, ja käyttöliittymä on helppo ja hiukankin peliä jo pelanneelle intuitiivinen, eikä ranskankielisyys juurikaan haittaa. Kaikki tarvittava informaatio on saatavilla, ja kaikkien pelaajien kortteja voi tarvittaessa zoomata ja tarkastella lähemmin. Pelaaminen on mukavan nopeaa ja sujuvaa, sillä peli laskee rakentamiseen, resursseihin ja kaupantekoon tarvittavat rahat sekä konfiliktipisteet automaattisesti. Peli myös ilmoittaa, jos rakentamiseen tarvittavia resursseja ei löydy tai niihin ei ole varaa, sekä tarvittaessa tarjoaa naapureiden ostettavissa olevat resurssit näkyville, josta ne on helppo valita. Ihmeiden erikoisominaisuuksien tekstit on korvattu helppolukuisilla symboleilla, joten ne on hyvä tietää etukäteen. Peli laskee myös loppupisteet, ja ilmoittaa voittajan. Pelin lopputilanne jää myös käyttäjän tiliin jälkikäteen tarkasteltavaksi.
Huonoina puolina mainittakoon ihmeen ja käytettävän puolen valinnan puute, tai edes lukitus. Lisäksi ainakin itselläni on ollut jostain syystä jokaisessa perustamassani pelissäni tähän asti Alexandrian majakan B-puoli...

7 Wondersin nettiversio on peliosioltaan toimiva systeemi, ja ehdottomasti kokeilemisen arvoinen pelistä pitäville. Se on aloittelijoille hyvä tapa opetella peliä ja uusia pelitapoja, ja kokeneemmille pelaajille se tarjoaa samalla tervetullutta vaihtelua, sillä aina samassa porukassa ja samoja vastustajia vastaan pelatessa muiden pelaajien pelitavat käyvät turhan tutuiksi. Ja sanomattakin on selvää, että tämän jälkeen pelin fyysisen version setup tuntuu vähän vaivalloiselta. Kun vielä sivuston tekniset ongelmat saataisiin kuriin, ja systeemi hiottua, niin pelaaminen olisi piirun verran nautinnollisempaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti